Päiväkirjamerkintöjä 3

24.7 Perjantai (40.0 km, 260.35 km)

Karhu ilmestyi rantaan katselemaan touhujamme joella

 Hieno kesäpäivä helli ja matka jatkui lähes  tyynessä säässä. Melominen tuntui nyt lähes kesälomaretketkeltä. Varsinkin kun päivän kruunasi komean karhun ilmestyminen rantahiekalle.    Tämän jälkeen kysymykseen nähtiinkö karhu voidaan vastata myönteisesti. Nalle oli komea näky iltapäivän auringossa. Meistä tietämättä se törmäsi rantaan, kun meloimme tuulen alapuolella. Havaittuaan meidät se  pakeni nopeasti pusikkoon. Oli siis yhtä arka kuin koto-Suomen karhut. Toki karhuihin pitää suhtautua vakavasti. Varustukseemme kuuluikin karhusumutteet, samanlaisia joilla vartijat taltuttavat rähinöitsijöitä ja paukkupatruunoita, joita  ammutaan kynän mallisella laukaisimella.
Tavoitteenamme ollut virtaosuus ja siihen laskeva sivujoen suu saavutettiin illan suussa. Päivän tuorekala oli pyytämättä ja vieheet viritettiin ennen  päivän urakan päättymistä. Kuinka ollakaan saalisvalikoimaan saatiin uusi kalalaji, joita tuntui olevan runsaasti satakilometrisen suvannon loppupäässä. Ennakkoon varmaksi merirautupaikaksi tiedetty sivujoen suu vilisi jänkäkoiria. Haukihan on hieno kala ja rasvaisen merikalan jälkeen päätettiin palauttaa makuhermoja maan pinnalle.
Biisoniburgeri oli luvassa sille, joka saisi reissulla eniten eri  kalalajeja.  Tuomas otti muihin kaulaa ja pelasti suoraan sanoen hauen hampaista kalan, jota emme  tunnistaneet. Puolen metrin mittainen, pienisuomuinen  ruskean sävyinen kala, jonka suu muistutti ankeriaan suuta, jäi siten jälkitunnistuksen varaan. Unten maille  meidät siivitti tukeva annos valkosipulihaukea.

25.7 Lauantai (0km, 260.35 km)

Hieno keli näytti jatkuvan ja pisin tyvenen veden taival oli takana. Koska oli lauantai ja kaivattiin jo kunnon peseytymistä, päivä tuntui sopivalta saunomiseen ja pyykin pesuun. Tuumasta toimeen ja Jussi kokeneena kenttäsaunan rakentajana alkoi taiteilla kiuasta. Kivimateriaalia löytyi sopivasti ja iltapäivällä kiuaskivien harras  lämmitäminen ja niiden paukahtelu kuulosti lupaavalta. Pian kuuluikin kutsu saunaan. Jos löylyt tuntuvat taivaalliselta niin tämän hienompaa elämystä on vaikea  hakea.  Päiväkausien hikoaminen  ja sääski- ja  mäkäräisarmeijoiden hakkaama iho sai kaipaamaansa lievitystä kipakoista löylyistä ja viileästä  jokivedestä. Uudesti syntyneet retkeläiset kruunasivat päivän eri  yrteillä marinoiduilla haukirisotolla ja harritartarillla. 

26.7.  Sunnuntai (21.0 km, 281.35 km)

 

Lepopäivän jälkeen melominen taas maistui ja kahvistelutauko pidettiin sivujoen suussa, jonka oli kerrottu olevan kokeilemisen arvoinen kalapaikka. Kahvitulia  ei saatu edes sytytettyä, kun ensimmäinen kala potki rantahietikolla. Päästiin jälleen lohikalasarjaan komean Lake  Troutin muodossa. Seuraava yritys tuotti komean harrin.  Lisäkipinää antoi muhkea pintakäynti. Pietarin tarjoama papukaijalippa varmisti kalan merirauduksi ja niinpä graavia punalihaista oli tiedossa illalla. Ennakkotieto piti paikkansa ja lopulta saatuamme  kahvit keitettyä seurasimmme  rautuparven mulahtelua.
 Nopea koskimainen virta vei retkikunnan ennakkoon katsottuun  leiripaikkaan jäiden murjomaaan saareen. Komean punamahaisen raudun hyppy varmisti, että täällä  passaa  yöpyä. Saaren toinen puoli oli tasaisen virran aluetta ja joen pohja lohikaloille  sopivaa kutualustaa. Rautuja tuntui olevan joka  puolella. Kalojen kokohaitari vaihteli kahdesta kilosta lähes viiteen kiloon. Vaikka kalaa oli paljon, vieheiden osalta kalat olivat ronkeleita. Kuusamolaisen viehevalikoimasta löytyivät ne punaisen, valkoisen,  vihreän ja keltaisen sävyt, joita raudut eivät voineet vastustaa.

Susi kiinnostui leiristämme leviävistä hyvistä tuoksuista

Huippuhetket  koettiin, kun perhovapa taipui raskaasti ja ensimmäinen perhorautu saatiin selätettyä.

Rautuhuuman katkaisi naarassusi, joka ilmestyi vastarannalle ilmeisesti paistetun raudun hajun houkuttelemana. Myöhemmin illalla samainen toistui. Nyt kuitenkin susi oli siirtynyt meidän puolelle  rantaa ja   tulla  jolkutteli leiripaikan läheisyyteen. Suden ruokintaan emme ryhtyneet ja ruokatarvikkeet säilöimme tarkasti kanoottien alle. Aamuyöstä susien ulvonta eri suunnista varmisti eläimiä olevan useampikin. 

 

27.7.Maanantai (36.28 km , 317.63 km)

Aamupäivä  ihasteltiin rautujen pintakäyntejä. Antin perho kelpasi lähes  neljän kilon kaunottarelle. Topekin tuumasi viiden kilon punamaista vapauttaessaan, että olemme saaneet varmaankin saalis- ja taivasosuutemme täyteen. Sää helli edelleen. Täydellisyyttä vähensivät vain syöpäläisarmeijat, joista ei tunnuttu pääsevän erooon. Susiyön jälkeen maistuivat letut graaviraudun, keitettyjen raudun ruotojen  ja loimuraudun kera. Laitoimme kanootit ojennukseen ja matka jatkui. Matkanteko oli nyt joutuisaa. Nopeassa virrassa  ei tarvinnut kuin ohjata kanoottia. Jännitys kohosi kohti iltapäivää. Edessä  olisi joen vaativimmista koskista. Rocky Defile oli vajaan kilomerin pituineen pikataival, jossa joki syöksyi kapeaan kanjoniin. Aallot tulisivat olemaan korkeita ja rannoilla pystysuorat kallioseinät. Etukäteistarkastus varmisti asian. Korkeita aaltoja, mutta ei pintakiviä. Kahdesta kumikanootista saisi oivan katamariinin. Tämä oli testattu ja hyväksi todettu. Tuumasta toimeen ja sidoimme kanootit yhteen. Retkikuntamme suuntasi  uuden tyyppisen aluksen kanjoniin. Uusi alus totteli hyvin, ristiaallokossa kumilautan kurssi pysyi suorassa ja kanjoniosuus oli ohi parissa minuutissa.  Seuraava leiri pystytettiin Karhujärven suunnalta laskevan Kendalljoen läheisyyteen. Maaperä alkaa muuttua täällä ja sivujoki oli uurtanut itsensä syvään kanjoniin. Iltakävelyn ohessa tehty koekalastus kanjonin pohjalla osoitti Kendallin olevan tuottoisa harjusjoki. Kalojen koko oli ylävirtaan verrattuna pienempi.

Seikkailijat Rocky Defile koskella scouttaamassa

Maisema Coppermine joelle Kendalljokisuusta

28.7.Tiistai (49.1 km, 366.73 km)

Kotkia ja kotkanpesiä oli matkan varrella runsaasti

Kesäkelit jatkuivat  edelleen. Päivällä mittari huiteli + 28 asteessa.  Matkalla lounastauko sattui kalliopahdan alle. Pääsimme kiikaroimaan läheisenllä kielekkeellä olevaa kotkan pesää ja  poikasta, joka  harjoitteli pesän reunalla siiipiensä kantavuutta.
Päätettiin huitaista kerralla pidempi matka Melvillejokisuuhun.   Melville saavutettiin iltapäivällä, jolloin helle oli vaihtunut tuuleksi ja sateeksi.  Paikka oli yksi Copperiminen ykköspaikkoja merirautukalastuksen suhteen. Takaisku oli huomattava, kun Melvillen suussa oli kuuden hengen kalastusleiri. Ryhmä osoittautui tanskalaisvetoiseksi opastetuksi  ryhmäksi. Nämä perhokalastajat olivat 12  päivän kalastusturneella Copperilla.
Pian selvisi, että itse Melvillejoessa ei ollut vielä nousurautua. Pääuomassahan nousukala oli kuitenkin noussut jo latvoille, mutta sivujokien kalat ilmeisesti tulivat hieman myöhemmin. Harria tuntui kuitenkin olevan ja Melvillejokisuun alapuolella myös rautua. Pystytimme leirimme perhokalastajien leiriä vastapäätä Melvillejoen toiselle puolelle ja jäimme odottelemaan kalastuspaikkojen vapautumista. Emme halunneet häiritä opastetun ryhmän kalastelua, mutta seurasimme silmä tarkkana kuinka he nostelivat raudun toisensa perään mitattavaksi ja jälleen vapautettavaksi. Heidän kalastuksensa ja ruokahuoltonsa perustui meistä poiketen catch and release kalastukseen ja kuivamuoniin. Meidän ruoka taas perustui aivan lähiruokaan, eli otimme tuorekalaa, jonka söimme päivittäin. Mekin siis päästimme valtaosan kaloista takaisin vapauteen.

...lisää tulossa!